"That's me in the corner"

 Miun suhde kuvattavana olemiseen on viileä. En erityisemmin nauti kameran edessä olosta. En osaa olla luonnollinen, varsinkaan jos joku on ottamassa kuvia. Mie kuitekin oon yrittänyt pikku hiljaa opetella olemaan itsekin kameran edessä. Tässä "harjoituksessa" ei ollut mukana muita kuin minä ja kamera - ja tietysti kaukolaukaisin. Yritin kokeilla erilaisia ilmeitä ja eleitä ja päästä niiden kautta perille, mikä toimii ja mikä ei. Kuvia selatessani huomasin ehkä pieneksi yllätykseksi, että parhaimmat kuvat olivatkin juuri niitä, jossa en hymyillyt "normaalisti". Ihmettelevät ilmeet ja suu auki hömötykset olivatkin omalla tavallaan hienoja. Ja kuten tulette huomaamaan, en näköjään osaa pitää suutani kiinni, edes kuvattavana ollessani. :D 

Kukaan ei ole seppä syntyessään. Eikä kukaan opi olemaan kameran edessä, ellei totuttele siihen. Toivon mukaan kuvattavana olemisen kautta saisin ammennettua ideoita ja ymmärrystä myös kameran taakse, jotta osaisin toisaalta neuvoa kuvattavia paremmin ja toisaalta ymmärtäisin itse, mitä on olla kuvattavana.

Sen tiedän jo nyt, että kuvattavana olo ei ole aina helppoa. Kuvan onnistumisessa paljon on kiinni myös kuvaajasta. Jos kuvaustilanne on rento, onnistuvat kuvatkin paljon paremmin. Kuvaajan on siis osattava luoda omalta osaltaan rentoa ilmapiiriä kuvausherkeen - kaikki ei siis ole kiinni vain mallista. Tämän vuoksi täytyy itsekin uskaltaa kameran eteen, vaikka se tuntuisi vastahakoiselta.

Mäenlaskua ja minttukaakaota

Luvassa on aika laaja kattaus kuvia laskiassunnuntailta. Innostuin taas pitkästä aikaa kuvailemaan oikein kunnolla, kun sää oli mitä ihanin! Kuvaus- ja mäenlaskusessioiden jälkeen piti tietenkin saada vähän lämmikettä. Sen asian ajoi minttukaakao. Vielä illan hämärtyessä vedin toppatakin niskaan ja riensin ottamaan muutaman kuvan.Tällaisista talvipäivistä miekii jopa tykkään!
Päivällä kameraan tallentui myös muutama "taiteellisempi" kuva miun kulkuneuvosta, mutta taidan tehdä niistä kuvista joku päivä ihan oman päivityksen. :) 

Katse keväässä

Esimakua miun talven ja kevään "suuresta" projektista - kuvaamataidon lukiodiplomityöstä, josta ehkä myöhemmin keväällä lisää.

Koko alkuvuosi on mennyt sairastellessa.. Jälleen perjantaina oli miun vuoro jäädä kotiin peittojen alle nukkumaa. Näin kirjoitettuna sehän kuulostaa siltä, mitä lähes joka kouluaamu haluaisin. Kuitenkin täytyy sanoa, että olo oli niin hirveä, että mielummin olisin ollut koulussa. 

Sairastaessa sitä muistaa taas, miten onnekas on kun saa olla terve. Sairastelun vuoksi viikonloppuna en ole uusia kuvia jaksanut ottaa. Viikolla kameraan tallentui kuitenkin muutama "testikuva" veljen kanssa. Testikuvia yliopiston sekä ammattikorkeakoulun ennakkotehtäviä varten. Haluaisin käyttää yhdessä ennakkotehtävässä hyväksi kamerani kaksoisvaloitus-toimintoa, mutta sen käyttöä ei ole ihan yksiselitteisen helppoa ja vaatii harjoittelua. Harjoittelut tuottivat onneksi muutaman ihan hyvän otoksen, joista varsinaisia otoksia on hyvä lähteä parantelemaan.

Vihan armoilla.

Vihan varjo.

Ennakkotehtävät ja pääsykokeet tarkoittavat, että yhteishaku on tänä keväänä edessä. Lukiota on jäljellä neljä päivää, NELJÄ päivää! Sen jälkeen miulla alkaa lukuloma ja kirjoitukset ja sitten tulee se - yhteishaku. 

Miun pitäisi tietää mitä haluan tehdä. Joskus luulin, että tiedän, mitä halua tehdä. Mutta mitä lähemmäs valinnan aika tulee, sitä enemmän epäröin. En enää tiedäkkään, mikä painaa vaakakupissani eniten, kiinnostus, työtilanne vai opiskelukaupunki. Mietittävää on paljon..

Armotonta opiskelua.

Tietenkään tämä ei riitä miulle. Eihän jatko-opiskelupaikan miettimisessä, pääsykokeisiin valmistautumisessa ja ylioppilaskirjoituksissa ole vielä hirveästi tekemistä - ainakaan jos kyse on miusta. Tietenkin miulla on menossa ehkä tähän astisen työurani suurimmat työprojektit vieläpä kahteen lehteen. 

Olen sitä mieltä, ettei itseä saa päästää liian helpolla, mutta joskus on hyvä osata sanoa ei. Nyt en kuitenkaan voinut sanoa ei. Työprojektit ovat vähän mukavuusalueeni ulkopuolella, niissä riittää haastetta ja niissä pääsen kehittymään. Jotta tämä ei kuulostaisi liian tekopyhältä myönnän, että tietenkin työstä saatava palkka motivoi - onhan minun jossain vaiheessa alettava elättää itseäni täysipäiväisesti. Rahaa on ihan hyvä jäädä hiukan säästöön jo nyt.

Nyt talven aikana olen tehnyt kuvaamataidossa lukiodiplomia, joka alkaa pikkuhiljaa olla loppusuoralla. Käytettävissä on enää alle 10 tuntia, työ itsessään on valmis, mutta sen mukaan tuleva portfolio on vielä työn alla. Eli tekemistä senkin saralla löytyy vielä hiukan.

Vaikka työmaata tulevalle keväälle on, en aio valittaa. Itse olen itseni tähän tilanteeseen saanut. Tämä on sitä elämää. Vapaa-aikaa löytyy, kun sitä järjestää itselleen. Elämä ilman haasteita ja rajojen kokeilua olisi tylsää. Rajojakin kun voi kokeilla niin monella tavalla. Vaikka miulla on ns."virallisia" töitä, en unohda hauskanpitoa. Ja vaikka se hassulta ehkä kuulostaa, joskus nuo "viralliset" työt ovat myös sitä hauskanpitoa. Silloin kun tykkää siitä mitä tekee ja mie tykkään. 

Follow your star. It shows you your dreams.

Suomen tämän hetken parhaaksi kehutulla tanssibändillä on kappale nimeltä "Sattuuhan niitä". Sen nimi tiivistää tällä hetkellä miulle sen, miten elämään pitäisi suhtautua - ei liian vakavasti. Sattuuhan niitä. Ja antaa sattua. Kerran sitä vain ollaan nuoria. Tehdään paljon kaikkea - seurataan unelmia, rakennetaan tulevaa, eletään hetkessä, ollaan järkeviä, ollaan tyhmiä, etsitään itseämme - ollaan nuoria. Pysähdytään sitten vanhempana miettimään, mitä tuli tehtyä.

Tyttöjen juttuja

 Luvassa aikamonta kuvaa koruista ja kengistä, koska niitähän ei tytöllä voi olla liikaa! Enjoy!

New earrings.

 "Give a girl the right pair of shoes and she can conquer the world."

Käytiin ehkä pikkuisen shoppailemassa... ;)

Täydellinen viikonloppu parhaiden ihmisten kanssa.