Vanha vuosi. Uusi vuosi.

Mitähän miun pitäisi sanoa? - Ei, en ole kirjoittanut tänne mitään kolmeen kuukauteen. Kirjoitin viimeksi toinen lokakuuta, seuraava päivä sysäsi liikkeelle tapahtumasarjan, joka muutti miun elämää. On vaikea pukea loppusyksyä ja alkutalvea sanoiksi. Ovelle koputtava onni on pelottanut, ahdistanut ja toisaalta ilahduttanut. "Se, jolla onni on, se onnen kätkeköön", sanotaan, mutta en halua sitä kuitenkaan kätkeä, jos ja kun se sattuu kohdalle. Mutta kun onnelle avaa oven, sen menettämisen pelko saa ihmisen pelokkaaksi. Onni on jotain, mitä tavoitellaan, mutta kun se on lähellä, sitä aletaan pelkäämään. Sitä pelätään ottaa vastaan, vaikka sitä niin halutaan. Onni ei ole pysyvää. Se antaa. Se ottaa. Sen olen ymmärtänyt. Onni ei ole mitään suurta. Se löytyy pienistä asioista. Ei siitä, että saat kaiken mitä haluat. Vaan siitä työstä, jonka teet sen eteen mitä haluat. Niistä asioista, joita rakastat. Toisen ihmisen katseesta. Hymystä. Ensilumesta. Kaakaosta. Toisesta ihmisestä. Lämpimistä villasukista. Rakkaan koiran hömelöstä ilmeestä. 

Pimeä, märkä ja loska ovat vieneet voimia omasta arjesta. Loppuvuosi oli yhtä taistelua koulun kanssa. Päivät menevät välillä kuin sumussa. Väsymys ei hellitä. Pitkälle suuntautuvat suunnitelmat ahdistavat. Välillä näkyvissä on valonpilkahduksia, mutta sitten väsymys taas voittaa. Vaikka yrittää ajatella positiivisesti, ei siihen aina pysty. Hetkittäin romahtaa. Ei jaksa kantaa omaa painoaan. Ottaa liikaa kannettavaa. Väsyy. Uupuu. Toivoin, että meneillään oleva joululoma toisi uupumukseen muutoksen, mutta en ole vielä huomannut sitä. Tämä ei johdu vain levonpuutteesta, vaan tästä pimeästä ja liian suuresta kuormasta.

Ensilumi 19.10.2014.

"Vois laulaa yhden toisen laulunkin, siitä kuinka kuollut on mun kaupunki."

Vuokatti 11/2014

Ensimmäinen pilkahdus talvesta oli marraskuun alussa, kun matkasimme perheen kanssa Vuokattiin lomalle. Lumiset puut olivat vuoden jälkeen taas yhtä kauniita. Rakkastuin siihen taas uudelleen. Pakkanen ja kuura tekevät omia taideteoksiaan luontoon. Jäljet jäävät merkiksi, olen täällä. Olen olemassa. Talvinen kauneus ei kestänyt Kainuussakaan kuin muutaman päivän. Sitten se huuhtoutui vesisateen mukana pois. Mieliala taantui yhä alemmas masentavan sateen mukana. Tuolloin en sitä tiennyt, että tuleva alkutalvi tulisi olemaan samanlaista. Lunta. Vettä. Märkää. Ja ennen kaikkea pimeää. Ihana lumisade antaa joka kerta toivoa pakkasista, kuuraisista puista ja kunnon talvesta. Sitten seuraavana päivänä se on vain muisto. Missä ne ihanat pakkastalvet ovat, joita lapsuudessa aina oli?

Pimeyden keskelle toivoa toi tuleva joulu. Odotin joulua enemmän kuin koskaan. Kynttilöiden valo, kuusi, perhe, rakkaat ja yhdessä olo. Kirjoitin kolumnia joulun odotuksesta Kaakkois-Suomen lukiolaisten nettisivuille. Seuraavasta linkistä pääset lukemaan mitä odotin ja miksi odotin. --> Odotus. 

Tuki. Turva. Lohtu.

Miun aarre.

Lomalla on hyvä kokeilla jotain uutta, vaikka korujen tekoa.

Pakkaspäivät <3

Joulu on ohi. Seuraavana on uusi vuosi ja sen myötä terveellisemmät elämäntavat, lisää liikuntaa, vähemmän epäterveellisiä ruokia, kokonaisvaltainen puhtaalta pöydältä aloitus. - Ei. En lupaa mitään muutosta. Elämä on hyvä. Aion elää sitä edelleen samalla tavalla, siitä nauttien niin hyvin kuin vain pystyn. En ole tyytyväinen kaikkeen, mitä teen. Mutta sitä elämä on. Se ei ole täydellistä. Toimin joskus niin kuin ei pitäisi. Teen järkeä vastaan, tunteen voimalla. Elän omalla tavallani. Tallaan omat polkuni. Kulunut vuosi on mullistanut paljon; Täysi-ikäisyys ja sen tuoma vastuu. Ajokortti. Työt. Huoli lähimmäisestä. Huoli itsestä. Pelko. Ahdistus. Yo-kirjoitukset. Ilo. Onni. Väsymys. Henkinen kasvu. Uudet unelmat. Mitä vielä? - Aika paljon.

Uusi vuosi alkoi mahtavasti, mahtavalla porukalla. Lähes täydellisesti. Yhdessä rakettien, kuohuviinin, rakkaiden ja kavereiden kanssa. Nuo hetket jäävät mieleen. Jaoin ne ihmisten kanssa joiden kanssa viihdyn ja joiden kanssa minulla on hauskaa, vaikka heihin vasta tutustuin. 

Mitä tulevalla vuodella on minulle tarjota? - En tiedä, mutta otan sen vastaan. Toivon, että se tarjoaa paljon hyvää. Toivon, että se kasvattaa minua. Vuosi 2015 voi olla suurten muutosten vuosi. Se voi olla askel lähemmäs unelmaa. Se voi olla askel kohti uusia unelmia. Se voi olla jotain ihmeellistä. Tuttua ja turvallista se tuskin on. Tuttu ja turvallinen lukio päättyy pian ja ovet maailmaan avautuvat. Ehkä pääsen opiskelemaan alaa, jota haluan. Ehkä en. Tapahtui, mitä tapahtui, jokin tulee muutumaan joka tapauksessa vuoden aikana, enemmän tai vähemmän. Tiedän sen. On aika kasvaa taas hiukan lisää.

"Tästä alkaa ensimmäinen kokonainen yhteinen vuosi."
"Mutta toivottavasti ei viimeinen."

- Sitä miekin toivon, koko miun sydämestä.

Rakkaudella Oona